perjantai 19. joulukuuta 2014

Yhteistyötä Leikkivä lapsi ry:n kanssa

Malminkartanon ala-asteen 1B -luokka on osallistunut Leikkivä Lapsi ry:n järjestämään nukketeatteri-ilmaisun pajaan. Ohjaajana on toiminut projektityöntekijä Salla Sieranen apulaisineen. Olemme kokoontuneet kuutisen kertaa sekä Leikkivä Lapsi ry:n tiloissa että koululla.

Alkuesityksen tarinan innoittamana lapset tekivät oman varjoteatterilaatikon. Sitten he pohtivat, mitä varjoteatterilaatikosta näkyy. He tekivät laminointikalvon väliin oman lavastemaailman kartongista ja silkkipaperista teipaten sen laatikkoon. Kartongista ja silkkipaperista tehtiin oma varjoteatterinukke ja kiinnitettiin ohjaustikkuun. Hahmot saivat erityispiirteensä: silmät, korvat, suun, viikset, hännän, piikit...

Lapset suunnittelivat kokonaisuuteen satuseikkailun, missä metsän eläimet heräilivät koloistaan. Lähtökohtana oli Malminkartanon Saaga, missä fakta ja fiktio yhdistyvät. Tiesitkö, että Mätäjoki oli aikoinaan mahtava virta? Ken sen rannoilla kulkee, on mahdollista kuulla Mätäjoen tarinoita. Kuuletko?
Ensimmäinen ryhmä esitti varjolaatikoissa eläinten heräämisen. Toinen ryhmä esitti varjotanssin kankaalla.

Olemme näyttäneet aikaansaannoksemme Apilan ja Timotein esikoululaisille sekä koulun ensimmäisten ja toisten luokkien oppilaille.
Erityisen tärkeää oli ohjelman esittäminen vanhemmille luokkamme pikkujoulussa.

Ohessa 1B -luokkalaisista otettuja kuvia työskentelyn aikana.






 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti