torstai 2. toukokuuta 2013

Kummiluokat 5a ja 1c

Käynnistimme toimintamme tänä keväänä, hiihtoloman jälkeen. Ensin tutustuimme. Tapasimme 5a-luokassa, tervehdimme toisiamme ja sanoimme omat nimemme kuuluvasti. Toisella tapaamiskerralla menimme musiikkiluokkaan. Lauloimme silloin pääsiäislaulua. Seuraavalla kerralla 1c sai kuunnella 5a:n valmistamia kirjaesitelmiä. 5a toivoo, että ensi vuoden aikana he voisivat kuunnella pienempien kummioppilaidensa tavaraesitelmiä. Kevään kuluessa on tarkoitus, että kaikki isommat oppilaat saavat oman kummioppilaansa. Tätä kaikki jo kovasti odottavat.

Ensi vuonna ajattelimme pitää yhteisiä askartelu-, musiikki- ja liikuntatunteja. Toivomme myös, että pääsisimme yhdessä retkeilemään ja leikkimään pihaleikkejä. Tarkoituksena olisi, että isommat oppilaat voisivat toimia apuna pienemmille oppilaille esimerkiksi lukuläksyjen yhteydessä, tai vaikkapa apuopettajana joskus oppitunneilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti